Tarinoita, kaskuja ja City-legendoja

Tenniksestä on niukalti kaskuja liikenteessä. Tällä osiolla pyrin poistamaan liikaa totisuutta hienosta lajista. Tarinat tulevat niin tenniskentiltä kuin pelureista siviilissäkin.

Aina tarinalle ei löydy todellisuuspohjaa. Ei sen väliä, kunhan juttu saa hymyn huulille.

Mikäli tämä kokoelma saa riittävästi aineistoa, niin voin ajatella kirjasenkin julkistamista. Asia on karannut tenniksen ulkopuolelle. Kerron mitä kuullut olen ja ’kirjailijan’ oikeudella olen ne värittänyt.

Markku Helminen
markku.helminen@phnet.fi
050 4136303

 

 

Valkeakosken pelurit

Seuraavan tarinan olen kuullut Valkeakosken pelureilta:

Vuorineuvos Juuso Walden oli jalkapallon ohella myös tenniksen ystävä. Jopa siten, että paperitehtaan nuorten insinöörien joukosta aina joku päivysti viikonloppuna. Oli mahdollista, että Juuso halusi pelata. Tähän siis varauduttiin. Pelattiin pisteistä ja noudatettiin STL:n sääntöjä. Oli yksi poikkeus ja se kuului; jos Juuso joutuu pallon tavoittelussa liikuttamaan molempia jalkojaan, pallo tuomitaan ULOS.

 

Itse nähtyä

Tämän olen itse nähnyt:

Pelattiin SM-tason joukkuekisaa Taivallahdessa. Tässä kaksinpelissä olivat vastakkain maajoukkuetason peluri ja vastustajanaan kaveri, jolle aika-ajoin suositeltiin optikolla käyntiä. Räikeät olivat hänen näkemyksensä ja kotiinpäin vetonsa. Pelattiin ilman tuomaria.

Toistuvasti ’herra huononäköinen’ syyllistyi myös karkeisiin jalkavirheisiin. Vastustaja tästä hienovaraisesti huomautti puoltenvaihdon yhteydessä. Ja sai lopulta suorasukaisen kommentin; ’mehän kumpikin tuomitsemme oman puolemme’. Pidä pääs kiinni ja jatka pelaamista’

Seuraava syöttövuoro oli pelin herrasmiehellä. Hän käveli syöttöruutujen ristikkoon, siis kentän keskustaan. Tempaisi siitä luonnollisesti ässän ja ilmoitti; 15-0.

Vastustaja tätä ihmettelemään ja protestoimaan. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs. Sinähän juuri ilmoitit, että olemme tuomareita omalla kenttäpuoliskollamme. Nyt näin ja jatkossa valinta on sinun.

Insinööri Väinö Kinnusesta on lukuisia tarinoita. Tässä kerron niistä muutamia. Useimmat esitetyt tarinat ovat isäni Kyösti Helmisen kertomia.

 

Kyösti Helmisen  tarinoita

Kinnunen oli ollut Helsingin sotilassataman päällikkö. Saanut potkut ja tullut Heinolaan kirjakauppiaaksi ennen sotia. Heinolan kodinturvajoukot järjestivät rautatiesillan vartioinnin sodan aikana. Miksi ? Kun silta ei oikeasti mihinkään johtanut. Täten ins. Kinnunenkin sai kutsun vartiointitehtävään. Hän sen suorittikin mukisematta. Kertoi sitten edeskäypilleen, että päiväraha määräytyy hänen sotilasarvonsa mukaa. Hän oli everstiluutnatti ja tämä vartiovuoro lieneen ollut hänen viimeisensä.

Heinolan tennisjoukkue pelasi Mikkeliä vastaan kaksipäiväisessä tapahtumassa. Kinnunenkin sisäänkirjottautui paikalliseen hotelliin. Hänellä oli mukanaan ainainen ystävänsä Rolle. Upea, musta iso koira. Portieri ilmoitti, että tännehän ei elukoita tuoda. Kinnunen loihe sanomaan,  pyh tännehän voi tuoda vaikka elefantin.

Hotellin omistaja haettiin sovittelijaksi ja Rolle sai jäädä portsarin hoiviin.

Kinnusen palattua tenniskentältä oli portsarilla ilo ilmoittaa; herra insinööri, elefantti on karannut.

 

Markus Kuuselan tarina

Markus Kuusela muistelee Kinnusta lämmöllä. Hänen kertomaansa on seuraava tarina.

Kinnunen valmensi junioreitakin. Ja oli tiukka valmentaja. Treeneistä ei saanut olla pois, eikä myöhästyä.

Kuusela ei ollut ihanne valmennettavaksi. Tuli myöhästymisiä ja jopa poissaolokin. Kun hän myöhästymisen tapahduttua asteli kentälle, niin Kinnunen ilmoitti, että hänen harjoituksistaan saa olla pois vain omien hautajaisten vuoksi. Ja siihenkin tarvitaan lääkärintodistus.

 HVP:n nuoret pelurit ja/tai vasta-alkajat joutuivat sparraamaan Kinnusta. Niin myös minä. Repe Mäntysen käskystä. Ja Rollehan oli paikalla (kaikki K:n koirat olivat samaa rotua ja nimeltään Rolle.) Ei Rollea pitänyt pelätä, vaikka se lahkeita nuuskikin.  Rolle oli vapaa kulkemaan kentällä. Tapahtui niiin, että hemaiseva narttukoira kulki kenttien ohitse. Rollen vaistot voittivat Kinnusen käskyvallan. Rolle syöksyi viehkon neitokaisen perään. Tähän Kinnunen reakoi huutamalla kovaan ääneen; Rolle takaisin. Menemme huomenna Helsinkiin ja ostan sinulle huoran.

 

Nyrkki

Tuomo Lavonius kertoi, että eivät ne kaikki Kinnusen koirat olleet Rolle-nimisiä. Hän oli tavannut  boxerin nimeltä Nyrkki. Nyrkkiä oltiin viemässä hammaslääkäriin hammaskivien vuoksi. Yhteisymmärrystä hammaslääkäri Olkkosen ja Kinnusen kanssa ei syntynyt. Joten toteen jäi näyttämättä kumpiko uroksista olisi kovempaa purrut.

 

Oli tunnettua, että ’Väkä’ oli suomalaisuusmies. Hän inhosi läntistä ja itäistä kulttuuria. Hänelle tuli kuitenkin pääkaupunkilaislehti Hufvudstadbladet. Suomen ruotsalaisten pää-äänenkannattaja. Heinolan tennismiehet sitä ihmettelivät ja kyselivät, että miksi näin ?

Kinnusen vastaus oli; tarviihan minun tietää mitä viholliset ajattelevat. 

Perhe Kinnunen oli ilmeisesti osoittanut kiinnostusta kunnallispolitiikkaan. Siinä ei onnistuttu. Väkä valittelikin 'etteivät valinneet vaimoani edes pihojentarkastuslautakunnan varajäseneksi'.

Kyösti Helminen aikoi itseänsä sivistää nuorena palopäällikkönä Heinolassa 1950-luvun alussa. Kinnusen kirjakaupassa hän kysyi, olisko teillä venäläisiä klassikoita. Kinnusen vastaus oli suora; sinäkin rintamamies ja haikailet ryssän perään. Löytyihän se kaivattu Sota ja Rauha.

Seuraavan tarinan todistajaksi isäni joutui Kinnusen kirjakaupassa. Eräs Heinolan hienoston rouvista tuli kirjakauppaan ja tiedusteli ’har ni något på svenska’. Olisko jotakin ruotsinkielistä kirjallisuutta tarjolla. Tähän Väkä vastasi, etteikö kävisi jotakin kiinalaista.

 

Nuorten miesten polkupyöräretki 

Tapahtuma omaa lajiaan oli nuorten miesten polkupyöräretki. Tämän jutun olen poiminut Esko Aallon kirjasta ’MENNEITÄ MUISTELLEN’. Osallistujia oli tarinan mukaan neljä; Yrjö Aalto, Esko Kekkonen, Veikko Huuskonen ja Veli Sepänaho. He osallistuivat Hangon tennisturnaukseen 1930-luvun lopulla. Matka tehtiin polkupyörillä ! Sen aikaisella tiestöllä ja polkupyörillä tehtynä retki on ollut huima suoritus ja kokemus.

Matkustajakoti Turistin pitäjä oli rva Anna Aalto.  Hän  mahdollisti poikeien ympärivuotisen harjoittelun antamalla suurimman huoneen poikien pöytätenniksen peluuseen.

Oma erikoisuutensa on yöllinen tenniskoitos Plaanin kentillä. Neljä miestä oli kohdannut Heinolan yöelämässä. Valomerkin jo lähestyessä oli tullut erimielisyyttä kumpiko pari oli etevämpi tenniksessä. Asia ratkaistiin oitis. Haettiin pelivälineet ja mentiin kentälle. Kesäkuun valoisana yönä pelaaminen saattoi olla mahdollista tietyin varauksin. Koitos kisattiin. Tulos ei ole tiedossa, eikä herrojen nimiä julkisteta häveliäisyyssyistä. Vahtimestari Järvinen paheksui asiaa suunnattomasti. Ei pelin ajankohdan vuoksi, vaan siksi, että tunnetut ja tunnistetut pelimiehet olivat jättäneet kentän harjaamatta.

 

Repe Mäntysen taktiikat 

Repe Mäntynen oli oiva taktikko. Hänen tekemisensä liikkuivat sillä ’harmaalla alueella’.

Pallotemppu on yksi sellainen ja monen vastustajan kokema. Ainakin veljekset Helminen ovat molemmat joutuneet sen uhriksi.

Homma eteni siten, että pelin lämmittelyvaiheessa käytettiin vastustajan tai Repen vanhoja palloja. Pelin alkaessa Repe ehdotti, että hänellä on ihka uudet pallot, pelaisimmeko niillä. Näin todella olikin; laatikollinen (6 kpl) Tretorn-merkkisiä pelaamattomia palloja. Toki nuorempi vastustaja tähän suostui ajatellen, että nyt se vasta ukko kyytiä saa. Vaan näin ei käynyt. Pallot olivat täysin paineettomat ja lyödessä ne vain tussahtivat. Ja ärsykkeeksi päälle. Palloja ravistaessa kuului ääni.; ikäänkuin pallon sisällä olisi ollut irtonainen herne.

Tämähän johti siihen, että nuorempi ja riuskempi pelaaja tempoi lyöntejään hartiavoimin sen johtamatta juuri muuhun kuin virheisiin. Ja pinnahan siinä paloi. Ensimmäinen erä meni yleensä Repelle. Ja myös koko ottelu, ellei vastustaja ryhtynyt myös tuuppaamaan.  Täten saatiin aikaan kestävyyskisa, jossa nuorempi vastustaja oli vahvoilla.

 Jos vastustaja tämän tajusi ja voitti toisen erän, niin Repe ilmoitti kärsivänsä sydänoireista ja luovuttavansa pelin.

Repertuari – Repeen kuului myös pelin viivyttäminen. Kun vastustajan peli kulkee ja olet häviöllä, niin mitä pitäisi tehdä. Ainakin muuttaa pelitapaa/taktiikkaa. Repen keino oli viivytys. Hänen kengässään oli hiekkaa, sukka oli kurtussa ja kengän nauhatkin kaipasivat uudelleensitomisto. Syöttäessä palloa piti pompotella kädellä lähes ikuisuuden ja sen jälkeen pallo osuikin kengän kärkeen ja siitä karkasi loitommalle. Ja pallojen noudossa piti hakea se etäisin pallo, niin tässä syöttäessäkin se kaikista kauimmainen pallo , siis ei se karkuun päässyt.

Repe kohtasi parempansa Heinola vastaan Lahti ottelussa. Vastustaja teki tasan samat kuviot kuin Repe. Tämä johti siihen, että Repe ilmoitti vastustajan olevan tosi kelmi ja inhoittava peluri.  Ja peli loppui tähän ilmoitukseen ja Repen luovutukseen.

Repen asennoitumisesta yhteiskuntaan ja sääntöjen noudattamiseen tai niiden mukailuun on kerrottavissa muutama juttu, vaikka ne eivät tennikseen liitykään.

Asuimme 1950-luvulla Laaksotie 9:ssä ja Mäntyset ylempänä Villenkadulla ns. ’Tuusjärven talossa’. Repellä oli tuolloin idän ihme ts. EMV. Itäinen kopio Bemarista sodan jälkeen. Repe pyyhälsi tosi vauhdikkaasti pitkin Villenkatua yli Laaksoteiden.

Isäni ryhtyi siitä Repeä torumaan. Vastaus oli; Heinolassa on vähän autoja ja minä ajan niin nopeasti, ettei kolaria ehdi tapahtumaan.

Tämä tarina liittyy jääkiekkoon. Repe oli ISKU:n hyökkäyskalustoa 1950-luvulla. Ainainen kilpakumppani oli HP-47. Seurojen kohdatessa Itä-Hämeessä oli ilmoitus pelistä ja se ikuinen kysymys; voittaako ISKU tänään. No ei voittanut. Mutta IH repäisikin kerran ihka poikkeavan ilmoituksen. Kelloseppä Reino Mäntynen on lomaillut Sveitsin Chamonissa ja tuonut tullessaan seitsämän CCM-jääkiekkomailaa (aikansa huippu Kanadasta, ei saatavilla Suomessa). Voittaako ISKU tänään. Ei voittanut !

Jääkiekossa oli tuolloin tapana, että hyökkäyksessä ketjukaveri saattoi koputtaa mailalla jäätä merkkinä siitä, etä hän halusi syötön kiekolliselta mieheltä. Repekin oli tavan omaksunut. Pelissä ISKU vastaan Lahden SAVUNSYÖJÄT Repe koputti mailallaan jäätä vastustajan selän takana. Hän sai syötön ja kiekon. Hän oli jopa lähellä  tehdä maalin. Ja loppupelin ajaksi hän oli merkittty ja vartioitu mies.

Repen harrastuksia olivat myös metsästys ja kalastus. Porukalla poliisimestari Määttänen, Repen poika Pekka ja mestari itse käytiin järvilä ja lammilla Heinolassa ja maalaiskunnassakin. Kerran kolmikko oli kairaamassa kartalta löytämäänsä lampea, kun paikallinen isäntä pyyhälsi paikalle. Hän kyselemään, että mitäs miehiä sitä ollaan ja millä asialla. Tähän vastasi poliisimestari Määttänen. Hän kertoi kuka hän on ja, että hän . vakuuttaa kaikkien seurueen henkilöiden kalastuslupien olevan kunnossa. Tähän isäntä loihe lausumaan; en minä sitä epäilekkään, mutta mitä te aiotte tästä saada. Tämä on nimittäin minun peltoani.

 

Kalevi Laakson kertomaa

Kalevi Laakson kertomaa on seuraava tapahtuma.

Seuran puheenjohtaja Seppo Järvinen ja sihteeri Kalvei Laakso olivat onnistuneet 1970-luvulla palkintojen haalimisessa Juhannuskisaan erinomaisesti. Miesten B-luokan yhtenä palkintona oli parranajokone.  Se päätyi Tarja Koholle (nyk. Westerlund). Tuolloin saivat A-luokan ladyt osallistua miesten B-luokkaan. Tarja tekikin sen menestyksekäästi.

Tietotekniikan soveltamiseen liittyy  tarina M. Helmisestä a-luokan pelurina. En ole pellannut yhtäkään ottelua a-luokassa. Elja Seppälä julkisti koeversion atk-rankingsysteemistään heinäkuussa 1985. Olin menestyksekkään kisakauden johdosta listalla sijalla -3. Siis vahvasti a-luokan puolella.. Elja tuli tästä huomauttamaan. Silloinen firmojen keskeinen kisa TELKO-TENNIS edellytti, että a-luokan pelurit eivät voi siihen osallistua. Niinpä hävisin kaksi loppukesän 1985 avausotteluani. En tahallani. Yrityksistäni huolimatta nuoret pelurit; Rannikko ja Totro kävelivät ylitseni. Siis ei tarvinnut näytellä. Ja se virallinen tasoituskin painui SCR.-tasolle. Sain täten olla mukana Postipankin voittoisassa joukkueessa 1985.  

Aloittelin tenniksen peluuta 1960-luvun lopulla. Kerran sain kunnian pelata nelinpelissä, jossa Simo oli verkon toisella puolen. En osannut lentopeliä vaan löin ilmasta pesäpallomaiseen tapaan (olinhan ex.pesäpalloilija).  Kun toisen kerran tempun tein, niin Simo tuli huomauttamaan, että tuolla tavoin en voi pitkänpäälle menestyä. Minun tulisi opetella klassisen tyylin tavoille. Täten tavasta luovuin. En tuolloin älynnyt, mitä olin keksimässä. Asia valkeni vasta 1990-luvulla, kun nuori Andrei Agassi käytti lentolyöntiä, joka sittemmin ristittiin DRIVE-volleyksi. 

Legenda sinänsä oli Simon punainen kupla (volkkari) vuosimallia tuntematon. Tämä auto liittyy Simoon lähtemättömästi. Helsinkiläiset pelurit Miestamo ja Ketterer ovat asiasta kertoneet. Pelattiin Lahden kisoja 1960-luvulla ja punainen kupla oli poikien käytettävissä. Pekka Miestamo muisteli, että sillä tyttöjä haalittiin ja jopa yli yön kylässä viihdyttiin. Aamun koittaessa oli kaksi haastetta; saada Tate heräämään ja kupla käyntiin. Mutta missä oli Simo, kun autonsa oli muille antanut? Sitä kertojat eivät ’muista’. 

Olin Helsinkiläistynyt ja päässyt HVS:n jäseneksi. Tämä ei ollut 1970-luvun puolivälissä  itsestäänselvyys. Asiaan tarvittiin kirjallinen anomus ja kahden HVS:n jäsenen suositukset ja arviot kohtuullisesta pelin ymmärryksestä ja pelitaidoista.

Osallistuin tuolloin HVS:n B-luokan kisoihin ja toimin tuomarina nelinpelissä, jossa oli mukana Olarin seurakunnan kappalainen . Tunnetun ja arvostetun tennissuvun jäsen.

Hän oli vahvaa B-luokkaa taidoiltaan ja tunnettu ajoittaisista mielenmaltin menetyksistä.

Niinhän tässä pelissä kävi, että hän ei ollut tyytyväinen tuomarointiini ja kävi jopa kentälle makaamaan vastustajan valmistautuessa syöttämään. Syöttäjä kysyi, että voiko hän syöttää. Annoin syöttöluvan todeten, että vastaanottaja saa vapaasti valita palautusasentonsa. Syöttö lähti ja oli lähellä osua vastaanottajaan. Tästä seurasi kalabaliikki, jossa vt. kappalainen yritti tiputtaa minut tuomaritornista. Kun ei tässä onnistunut, niin sitten oli vuorossa tuomaritornin kaatoyritys. Hommaansa hän oheisti usein ja merkittävin voimasanoin. Huonosti olisi minulle käynyt, mutta muut pelurit tulivat hätiin. Peli saatiin pelattua loppuun kireähkön ilmapiirin vallitessa. Pelin ja suihkun jälkeen kuumakalle tuli luokseni ja pyysi mitä vipittömimmin anteeksi käytöstään. Hän kysäisi samalla olisiko minulla tarjota hänelle tupakkaa. Hän kertoi, ettei yleensä polta, mutta tilanne oli ollut niin hektinen, että jotain rauhoittavaa olisi nyt hyvä saada.

 

Harri Kokkosen tapahtumat

Harri Kokkosen kertomia ovat kaksi seuraavaa tapahtumaa.

Oli vuosi 1963 ja Heinolan Yhteislyseo teki suuren työn kitkeäkseen pois mahdollisen vasemmistolaisuuden oppilaistaan, USA:ta ihailtiin. Kaikki mikä Amerikasta tuli oli oikein ja hyvää. Mutta ei sentään ihan kaikki.

Harri Kokkonen ja Jukka-Pekka Ranta olivat tennisharjoituksissa Tommolan koulun salissa. Radio keskeytti lähetyksensä. Uutinen oli tyrmäävä: Kennedy on kuollut.

Siihen katkesi poikien harjoitustunti.

Elettiin 60-luvun puoliväliä. Reuman takaisessa maastossa riehui suuri metsäpalo.

Palokunnan voimavarat eivät yksin riittäneet, vaan miehiä jouduttiin pakko-ottamaan kaupungilta. Palokunnalla oli tuolloin oikeus moiseen toimeen suuronnettomuuksissa.

Palokunnan ’värväysporukka’ tuli myös urheilukentälle. Tenniskentällä oli menossa nelinpeli, johon osallistuivat Kokkonen ja pormestari Olavi A Vihko. Heidän peliään ei häiritty saati keskeytetty. Muu urheilullinen porukka tuli rekrytoiduksi. Näin iso oli tuolloin pormestarin sanatonkin valta. 

Vihkon perhe oli todellinen tennisperhe. Perheen pää pormestari Olavi A kisaili innokkaasti. Jukka Vihkolla on HVP:n mestaruus duppelissa yhdessä Eero Anttilan kanssa vuodelta 1975. Olli-Pekka löytyy nuorten miesten kuvasta historiikissa. Hän on kertonut oman ’menestystarinansa’. 

Aluksi nuorempana tuntui kivalta oleilla juoksupoikana Salojen, Lincolnien ym. muiden tennishuippujen seurassa. Iän karttuessa olisin tietysti halunnut viettää Juhannukseni jossain muualla, mutta ei töihin Vierumäelle oli lähdettävä.

Siellä päivät kuluivat lähinnä tuomaritornissa istuskellessa. Kisoissa sääntönä oli, että jokainen osallistuja oli velvollinen toimimaan myös tuomarina. Pelaajat olivat mestareita keksimään verukkeita, jotta torniin ei tarvitsisi nousta ja silloin tuli asialle löytää joku muu.

Saatuani ajokortin 60-luvun lopulla, minut ylennettiin autonkuljettaja-tuomariksi Vierumäen ja Heinolan välille. Vierumäki oli keskuspaikka, mutta pelejä pelattiin myös Heinolan kentillä.

Matka Heinolaan sujui usein leppoisasti ja huulta heitellen. Paluumatka oli yleensä aika hiljainen, mitä nyt hävinnyt osapuoli antoi palautetta ottelun tuomaroinnista. Perillä usein vain toinen kyydissä olleista kiitti kuljetuksesta, niin tiukka paikka oli kisasta putoaminen. 

PESÄPALLOA

Seuraavat tarinat ovat Heinolan  pesäpallosta. HMP:n joukkueessa oli toki useita pelureita, jotka oheisharjoitteena olivat kokeilleet tennistä mm. Hannu Koskinen, Matti Koskinen ja minä. Joukkueen johtajana toimi parikin vuotta Jussi Ranta. Hän oli HVP:n edustaja tennisliiton liittokokouksessa ja liiton hopeisella arvomerkillä aateloitu urheilumies.

UrheiluKoivisto oli kaupungin merkittävin alan kauppa. Seuraavat asiat ovat lähes tosia. Mainittujen henkilöiden läsnäolosta ei ole todisteita

Pesäpallon Suomisarjassa pelattiin viimeistä kierrosta 1960-luvun puolivälissä. HMP oli menettänyt mahdollisuutensa nousukarsintoihin. Vastustajalla oli voiton myötä etenemisen mahdollisuudet. Pelin alkaessa kyseltiin hymy huulessa, että mitä HMP saa ’epäonnistuessaan’ voiton tavoittelussa. Ei siitä mitään tarjottu. Pelin puolivälin jälkeen HMP johti kolmella – neljällä juoksulla. Tällöin tuli mittava tarjous.; sipulipihvit ja kaksi olutta per pelaaja asemaravintolassa. Tarjous hyväksyttiin, mutta sen toteuttaminen olikin vaikea tehtävä. Ajolähtötilanteessa HMP:n kakkospesä tempaisi yliheiton lukkarista. Pallo osui takana olevan jalkapallomaalin yläripaan ja palautui lukkarin käsiin; ei juoksuja. Jatkossa ’yliheittäjää’ vaihdettiin ja se luvattukin bonus saatiin. Palkinnon nauttimispaikka kertonee valistuneelle lukija, missä kaupungissa Heinolan  pojat olivat pelaamassa.

Bonusateriaa nautittaessa kuultiin paikallisilta pelureilta, millä seuralla on jalkapallon suomisarjan nopein eturivi. Kouvolan Susilla tälläinen kuullema oli. Harjoitusten jälkeen alle viiden minuutin koko eturivi oli Asemaravintolassa kaljalla.

Kevät ja kesä 1962 olivat menestykseikkäitä HMP:n alle 19-vuotisten joukkueelle. Se saavutti sm-hopeaa. Ensimmäinen peli oli Sotkamossa ja sen HMP tiukasti hävisi. Jopa Sotkamon vanhat konkarit onnittelivat Heinolalaisten johtoparia Kokkonen ja Koivisto; kotona se homma sitten luonnistuu. Paluumatkalla Sotkamosta pysähdyttiin Kajaaniin. Mentiin jopa hotelliin syömään. Joku meistä nuorista pelaajista osasi tilata oikean ravintola-annoksen. Sehän oli Wieninleike ranskalaisilla, joten me kaikki sellaisen tilasimme. Kauppias Koivisto päätti juhlistaa tilaisuutta tarjoamalla kaikille pelaajille oluet. Tarjoilijarouva katseli porukkaamme ja totesi, etteivät nämä ’miehet’ täytä anniskeluun oikeuttavaa ikärajaa. Koivisto ei hätkähtänyt. Hän kaivoi taskustaan käydyn ottelun pöytäkirjan ja totesi, että rouva hyvä tässä teille todiste. On juuri pelattu ottelu Sotkamon Jymy vastaan Heinolan Mailapojat. Tässä on merkintä, että ikäraja on ollut 19 vuotta. Siis kukaan näistä pojista ei ole alle 19v.  Menihän se osittain perille. Kolme joukkueen lyhintä peluria eivät oluita saaneet 

Olisiko ollut samainen kesä, kun HMP:n joukkue pelasi Helsingissä legendaarisella Hesperian kentällä, nykyisen Finlandiatalon paikalla.

Pelin päätyttyä jäätiin vielä pariksi tunniksi pääkaupunkia katsastamaan. Isot pojat lähtivät omille teilleen ja meille nuoremmille suositeltiin vierailua Linnanmäelle. Tästä suivaantuneina nuorisoryhmä päätti myös lähteä kapakkaan. Kyselimme toisiltamme, että tietääkö joku yhdenkään Hesalaisen ravintolan nimeä. Sellainen löytyi: Ravintola Töölö. Paikalliseen opastukseen tukeutuneina löysimme kyseisen ravintolan vain muutaman sadan metrin päästä Hesperian kentästä. Porukkamme pisimpänä minut tyrkättiin ensimmäisenä ovesta sisään. Posket kuumottaen sain kysyttyä portsarilta, että löytyisikö pöytää neljälle. Poke tarkasteli meitä tovin vakavalla naamalla ja loihe lausumaan ’herrat ovat jo ottaneet liikaa pohjia, tulkaa huomenna uudelleen’. Siinä oli ymmärrystä ja psygologista tajua olla loukkaamatta nuoria pelureita. Riemastuneina ja rinta rottingilla päädyimme läheiseen baariin kokiksille ja munkeille. Olimmehan olleet Helsinkiläisessä ravintolassa, vaikka vain hetken. Mutta vierailun kestoa ei sitten Heinolassa kerrottaisi.

Kaskuja ja legendoja olen halunnut muistiin kirjata. Eivät kaikki ole tenniksen piiristä.

Jospa joku kaupunkimme urheilumuistajista asiasta innostuisi, niin voisimme ajatella Heinolan urheilun kaskukirjan tekoa. Tarinoita on, mutta löytyykö kertojia ? 

 

           

markku.helminen@phnet.fi
050 4136303

© Copyright Markku Helminen